KOULUTTAJA
Olen Saara Takku, koiraharrastaja Seinäjoelta. Päälajinani on toko, mutta sivussa on tullut tehtyä “vähän kaikkea”. Kokeisiin asti on päästy tokon lisäksi rally-tokossa, noseworkissa ja kansallisista palveluskoiralajeista viestissä, haussa, jäljellä ja etsinnässä.
Koirankoulutusmatkani aikana olen hankkinut kaikenlaisia koulutuksia ja pätevyyksiä. Viimeisimpänä eläintenkouluttamisen erikoisammattitutkinto suuntautumisella työ- ja kilpailueläinten kouluttaminen ja fyysisestä kunnosta huolehtiminen. Näyttötyöni tein mistä muustakaan kuin tokosta!
Lisäksi suoritettuna on Palveluskoiraliiton arkitottelevaisuus-, kilpatottelevaisuus- ja rally-tokon koulutusohjaajakurssit. Olen useamman lajin koetoimitsija ja tokon liikkeenohjaaja sekä ylituomari.
Lähestymistapani kouluttamiseen on ennen kaikkea koiralähtöinen, ja pyrin löytämään kaikkiin ongelmiin positiivisen ja järkevän ratkaisutavan. Suosikkiaiheitani koirankouluttamisessa ovat virheetön oppiminen, Control Unleashed sekä koiran ja omistajan hyvinvoinnin edistäminen. Ennen kaikkea pyrin koko ajan oppimaan lisää niin koirasta eläimenä kuin niiden oppimiskyvystä ja -tavoista.
Ehkäpä juuri omien koirien myötä erityiskiinnostuksenkohteitani koirankoulutuksessa ovat kaikenlaiset virehaasteet haistelusta äänenkäyttöön, pitkien koesuoritusten rakentaminen sekä tyypillisimmät tokon tekniikkahaasteet noudosta kaukokäskyihin ja paikallaoloihin.
Ja ensisijainen tavoitteeni on aina, että harrastus lisää sekä koiran että ohjaajan hyvinvointia. Koulutukseeni tullessa ei tarvitse selitellä tai häpeillä, vaan koirakko kohdataan ymmärryksellä ja empatialla.

omat koirat
Omia harrastuskoiria minulla on tällä hetkellä neljä; kaksi bordercollieta, belgianpaimenkoira ja chihuahua. Nuorempi bordercollie ei ole vielä aloittanut koeuraansa, mutta muut ovat hankkineet koulutustunnuksen tai useamman.

Possu
FI ETVA
VOIHYV
bordercollie

Tessu
AVO
RTK3
groenendael

Kiisu
AVO
ALOHYV
chihuahua

Kettunen
–
–
bordercollie
